Tämä opas on jatkoa apteekkialan työhyvinvointityölle, jota on yhteistyössä alan järjestöjen kanssa tehty jo vuosia. Oppaan toivotaan jäsentävän lukijalle työhyvinvoinnin monitahoista kokonaisuutta ja antavan konkreettisia keinoja oman työpaikan työhyvinvointityölle.
Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistäminen ovat tärkeitä asioita, kun pyritään ylläpitämään työkykyä ja pidentämään työuria. Hyvinvoiva työyhteisö on tuottavampi ja innovatiivisempi. Työpaikan hyvinvointiin vaikuttaa jokaisen sen jäsenen panos. Suuri merkitys on työkykyjohtamisella, jonka ottaminen mukaan osaksi johtamistyötä on koko työyhteisön etu. Oikeansuuntaisen johtamisen kautta hyvät muutokset ovat työpaikalla mahdollisia.
Apteekkityössä on sekä fyysisiä että psykososiaalisia kuormitustekijöitä. Kuormitustekijät ja niiden aiheuttamat riskit on tärkeää tunnistaa työpaikalla. Näin kuormitustekijöiden aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin voidaan varautua ja niitä voidaan ennalta ehkäistä. Selkeät toimintaohjeet, työnkuvat ja -jaot, suunnitelmallinen perehdyttäminen, säännölliset palaverit ja kehityskeskustelut vahvistavat työyhteisöä ja auttavat kohtaamaan niin ulkoisia kuin sisäisiäkin haasteita ja muutoksia. Yhteistyö työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation kanssa mahdollistaa myös yhteisen käsityksen työpaikan tilasta niin työolojen, työturvallisuuden, työterveyden kuin työkyvynkin suhteen.
Työryhmä toivoo, että opas herättää keskustelua, tukee jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja antaa ideoita ja keinoja työhyvinvoinnin kehittämiselle apteekeissa. Keinot siihen ovat yllättävän tuttuja, kuten voit oppaaseen tutustumalla huomata.
Apteekkialan työhyvinvointiryhmä
Apteekkien Eläkekassa
Apteekkien Työnantajaliitto
Leena Penttilä, proviisori
Palvelualojen ammattiliitto PAM
Suomen Farmasialiitto
Suomen Apteekkariliitto
Työturvallisuuskeskus
Toimitus: Hanna Pratsch, TTK
Toteutus: Susanna Hälikkä, TTK
Kuvat: Suomen Apteekkariliitto, Suomen Farmasialiitto, Jari Härkönen, Petri Jauhiainen/Rodeo
Klikkaa julkaisun kaavioita ja kuvia, niin voit tarkastella niitä isompina.